Valiourokset EC Belagian Leo ja EC Belagian Ludwig

Belagian Leo ja Ludwig hankittiin lemmikeiksi. Siksi tuntuukin pieneltä ihmeeltä juhlia veljesten valmistumista Eurooppa Championeiksi. Pojat saavuttivat EC-tittelinsä 29.7.2006 SUROK-kesänäyttelyssä Helsingissä. EC-titteleistään huolimatta Leo ja Ludwig ovat ennen kaikkea erinomaiset lemmikkikissat.

EC Belagian Leo on punatabby (EUR d 22) ja veljensä EC Belagian Ludwig cremetabby (EUR e 22). Pojat näyttivät perusluonteenpiirteensä hyvin selvästi jo ensiaskeleissaan kasvattajan luota uuteen kotiin tuotaessa. Leo tutustui uuteen kotiin reippaasti jokaisen nurkan nuuskien. Ludwig aristeli ja taisipa itkeä muutaman kissankyyneleenkin eteisessä ennen kuin rohkaistui huushollin sillä välin tutkineen veljensä ”Come on!” käskystä. Leo on edelleen veljeksistä rohkeampi ja kissamaisesti uusista asioista kiinnostuva. Ludwig ei hakeudu enää aivan alkuaikojen intensiteetillä vierailijoita pakoon sängyn alle perimmäiseen nurkkaan, mutta haluaa kyllä ensin tarkastella uudet ihmiset turvallisen etäisyyden päästä.

Kuva 1: EC Belagian Ludwigin (EUR e 22) ja EC Belagian Leon (EUR d 22) hyväkontrastiset ja tarkkarajaiset tabbykuviot erottuivat pennusta saakka. Omistaja/Ägare/Owner: Mikko Murtonen. Kasvattaja/Uppfödare/Breeder: Cristina Andersson. Kuva/Bild/Photo: © Mikko Murtonen.

Kissat luovat kodin

Sylikissoja toistaiseksi edelleen leikkaamattomat veljekset eivät ole. Tyypillinen kotiasetelma on isäntäväki, joko vieraiden kanssa tai ilman, olohuoneen pöydän ympärillä ja kissat viereisen senkin päällä nautinnollisesti lojumassa. Etenkin Leo kertoo usein haluavansa leikkiä hakeutumalla senkin keskimmäisen laatikon kohdalle. Leo tietää laatikossa olevan leluaarteen ja onhan se vaikea häntäänsä värisyttävän karvaisen kaverin leikkiinkutsusta kieltäytyä.

Veljeksillä on myös selkeä ja yksimielinen käsitys kodin ja ulkoilman suhteesta – kaupunkilaiskissan on kerta kaikkiaan saatava tuntea parketti ja tutut matot anturoittensa alla. Kodin ulko-oven avaamisesta on seurauksena yleensä aina kotiolosuhteita huonompi elämä; eläinlääkärin oudot manööverit, näyttelyn vankihäkkituomio ja pahimmassa tapauksessa nurmikon kutitus. Poikien suhteen ei siis olekaan ollut missään vaiheessa pelkoa, että lähtisivät kodin ulko-oven ulkopuolelle seikkailemaan. Sen sijaan kodin seinien sisäpuolella halutaan aina nimenomaan niihin huoneisiin, joihin ovet ovat syystä tai toisesta suljettuina. Etenkin Leo osaa tarvittaessa vaikka naukuen vaatia oven avaamista. Leo avaa keittiön laatikot näppärästi nupista vetäen, mutta onneksi huoneen ovi aukeaa vain mikäli se on hiukan raollaan.

Kissoja hankittaessa pyhimpiä ennakkopäätöksiä oli, etteivät kissat hypi ruokapöydälle ja ettei kissoja missään tapauksessa päästetä isäntäväen sänkyyn. Leo ja Ludwig ovat hurmanneet niin täydellisesti olemuksillaan, ettei tuollaisia päätöksiä ole voitu pitää. Leo hakeutuu joka yö sänkyyn, navan yläpuolelle hän ei juuri koskaan pyri. Rennosti polven mutkassa tai yläkroppa pohkeen päällä ovat Leon suosikkiasentoja. Pientä mustasukkaisuutta herättää toki se, että Leo älykkyyttään valitsee todennäköisesti turvallisuussyistä sen puolen sänkyä, jossa on enemmän vapaata pinta-alaa ja pelko pienemmästä päällevyörymäpainosta. Ludwig seuraa sängyn tapahtumia makuuhuoneeseen pystytetystä näköalatornista, josta tunnelman kiihtyessä voi tarvittaessa hypätä joko veljen niskaan tai antaa isäntäväen kokea miltä 4,5 kg jaloille putoavaa kissaa tuntuu.

Kuka on kukkulan kuningas?

Ludwig pyrkii asemoimaan itsensä pääsääntöisesti aina mahdollisimman korkealle. Ludwigin valtakunta ulottuu kirjaston lähes kaikkien kirjahyllyjen päälle. Leo pyrkii kirjahyllyjen päälle selkeästi veljeään harvemmin ja tyytyy nukkumaan sohvilla ja sängyillä. Ovien päällä tepastelu on kuitenkin molempien kattien huvia. Toisinaan Ludwig alentuu ottamaan torkut ruokapöydällä, etenkin jos pöytä on auringon lämmittämä.

Veljesten metsästysalue on keittiön ikkunalla. Siinä pojat voivat naksutella poskiaan rinnatusten vaikka kuinka pitkään, näkyy kattomaisemassa sitten lokkeja, variksia, harakoita tai varpusia. Leo pitää huolen siitä, että sisätiloihin päätyneet kärpäset päätyvät parempiin suihin. Leo on myös vahvemmin tuoreisiin katkarapuihin addiktoitunut eikä jättäisi veljelleen ainuttakaan, jos se olisi hänestä kiinni. Ludwig näyttää sen sijaan voimansa fyysisellä rintamalla olemalla tuon tuostakin veljensä niskassa. Leo tosin tuntuu ottavan veljensä niskanpäälle pyrkimiset varsin kevyesti heittäytymällä kyljelleen heiluttelemaan häntäänsä. Kumpi siinä sitten on kingi – ehkäpä joku kissapsykologi osaisi tämänkin kysymyksen ratkaista.

Kahden leikkaamattoman uroksen yhteiselo ahdistaa toki aika ajoin. Suosittuja merkkaamispintoja ovat olleet ikkunalaudat, edellä mainittu senkki, pöydät ja pattereiden edustat. Työhuoneen sohvakin merkattiin pari kertaa, mutta onneksi kusi boyz -sumute teki ihmeitä ja ruokapaikan perustaminen sohvalle ennaltaehkäisi jatkomerkkailun. Tapettien imukykyisyyttä pojat eivät vielä ole onneksi oivaltaneet. Talouteen hankitut kolme feromonitöpseliä ovat raikastaneet kummasti koti-ilmaa, tosin keventäneet myös kukkaroa.

Kuva 2: EC Belagian Leo (EUR d 22) haluaa etukroppansa alle tukevan alustan.
Omistaja/Ägare/Owner: Mikko Murtonen. Kasvattaja/Uppfödare/Breeder: Cristina Andersson.
Kuva/Bild/Photo: © Mikko Murtonen.

Kuva 3: EC Belagian Ludwig (EUR e 22) ja EC Belagian Leo (EUR d 22) nauttivat makuuhuoneen kiipeilytelineestä. Omistaja/Ägare/Owner: Mikko Murtonen. Kasvattaja/Uppfödare/Breeder: Cristina Andersson. Kuva/Bild/Photo: © Mikko Murtonen.

Näyttelyt imivät mukaansa

Leon ja Ludwigin näyttelyttäminen alkoi suotuisissa merkeissä, mikä suorastaan imaisi pojat näyttelykierteeseen (Serry 3/2005). Leo sai sertin jokaisessa näyttelyssään. Ludwig jäi sen sijaan kaksi kertaa ilman sertifikaattia, molemmilla kerroilla ulkomailla ja ruotsalaisen tuomarin toimesta. Kaiken kaikkiaan 9 eri yhdistyksen tapa järjestää näyttely tuli tutuksi, Ludwigin kanssa yksi yhdistys veljeään enemmän. Ulkomaiset näyttelyt koettiin Ruotsissa, Saksassa ja Virossa sekä Ludwigin kanssa lisäksi Hollannissa.

Leon arvioi yhteensä 20 eri tuomaria 12 eri maasta, Jarmo Räihä kahdesti. Leo oli tuomarin parhaan uroksen valinnassa 17 kertaa ja tuli 7 kertaa valittua tuomarin parhaaksi. Ludwig tapasi 21 eri tuomaria 11 eri maasta. Tuomarit Jarmo Räihä ja slovenialainen Thea Friskovec arvostelivat Ludwigin kahdesti. Ludwig oli 14 kertaa tuomarin parhaan valinnassa ja tuli kaksi kertaa valituksi. Ludwigin hohdokkain TP-saavutus on kesän 2005 Eurooppalaisten erikoisnäyttelyssä – niin miehekkäässä kunnossa Ludwig ei enää sittemmin ole ollutkaan. Veljesrauhaa lienee edistänyt se, ettei kumpikaan ole toistaiseksi saavuttanut paneelivoittoja.

Kissaneuvolan ammattilaisissa on erojaKissaharrastuksen aloittajalle näyttelyt tuntuivat kissaneuvolalta. Tuomari arvioi kissat aina myönteisessä hengessä ja ikävätkin asiat pyrittiin verhoamaan myönteiseen sävyyn. Viimeistään arvosteluseteli kirjoitettiin myönteisessä tai vähintään neutraalissa sävyssä. Tuomarit selvästikin pyrkivät kehuillaan kannustamaan kissojen kunnosta huolehtimiseen jatkossakin. Tämä tunnelma ja toimintatapa vastaa täysin lastenneuvolaa. Siinä tuomari meni mielestäni kuitenkin liian pitkälle, että sertin epäämisen yhteydessä piirsi arvostelusetelin täyteen koko A4-kokoisen paperin

pinta-alan kokonaisuudessaan hyödyntävät sisäkkäiset sydämet. Niin skitsofreenista viestiä ei kukaan toinen tuomari ole koskaan saanut välitetyksi. Yleisesti ottaen koetut näyttelyt opettivat arvostamaan tuomaritoiminnassa kahta asiaa, joista molemmat liittyvät arvosteluseteliin: 1. selkeä käsiala ja 2. tunneneutraalit rotustandardiin sidotut arviot.

Pääosin koimme tuomareiden arvostavan Eurooppalais-rotua. Joukkoon mahtui kuitenkin muutamia tuomareita, joille Eurooppalaiset tuntuivat olevan liukuhihnan pakkopulla. Joidenkin tuomareiden kohdalla kielitaidottomuus, mahdoton käsiala tai pidättäytyvä esiintymistyyli jätti arvostelun annin lähes olemattomaksi. Suurin osa arvosteluista antoi kuitenkin jotain jos ei kokonaan uutta niin ainakin aiemmin todettuja havaintoja vahvistavaa tietoa. Tuomareista parhaan ja asiantuntevimman vaikutuksen tekivät ne, jotka antoivat arvostelunsa selkeästi Eurooppalaisen standardiin viitaten ja välttäen sanontoja ”for me” ja ”today”.

Leon ja Ludwigin hyväkontrastiset tabbykuviot saivat lähes poikkeuksetta tuomareiden huomion. Myös huonosti mitään valtakieltä puhunut tuomari sai sormimerkein ja elekielellä näytettyä, kuinka hänkin piti kuviota erinomaisena. Lisäksi turkin laatua pidettiin monissa arvosteluissa erinomaisena, lyhyenä, kiinteänä, tiheänä ja joustavana. Tyypiltään poikia kuvattiin mittasuhteiltaan erinomaisiksi, lihaksikkaiksi, vahvoiksi ja tasapainoisiksi. Profiili ja ilme saivat tuomareiden huomiota osakseen. Silmistä, korvista ja hännästä ei tehty mitään persoonallisia havaintoja, mikä toisaalta oli varmaan ihan hyvä merkki. Veljesten näyttelykunnosta ei ollut kellään tuomarilla huomautettavaa. Tyypillinen yleisvaikutelma oli molemmilla mukavaluonteinen nuori uros. Myönnettävä, että Ludwigia kuvattiin usein ujoksi, senhän tiedämme jo kotikäytöksestä. Leosta sanottuna miellytti erityisesti yhteenveto ”Erinomainen Eurooppalainen” ja Ludwigin osalta ”Komea Eurooppalainen nuori uros”.

Urasuunnitelma

CACE-sertifikaatin antamista pohtiessaan yksi tuomari ajatteli ääneen erittäin koskettavalla ja opettavalla tavalla ”Onko tämä kissa valmis kuningasluokkaan?”. Sen pohdinnan ääressä näin itsekin kissamme vasta kruununprinssi-tasolla. Myönteiseen näyttelyuran alkuun liittynyt näyttelyuskoon hurahtaminen antoi Leolle ja Ludwigille ehkä liian paljon liian varhain. Näyttelynoviisina asioita ei vaan osannut ymmärtää, kun EC-titteli tuntui näyttelytavoitteena olevan jotenkin maaginen itseisarvo.
Kissan yksilöllistä kehitystä rotutyypilliseksi aikuiseksi on vaikea ennustaa. Rotuyhdistys voisi kuitenkin yrittää luoda jonkinlaisen suuntaa-antavan Näyttely-Eurooppalaisen urasuunnitelman rungon. Tällainen urasuunnitelma kertoisi näyttelyluokkiin sitoen, minkä ikäisenä Eurooppalainen on todennäköisimmin aikaisintaan kypsä kilpailemaan missäkin luokassa. Parhaimmillaan urasuunnitelma kertoisi myös sen, mitä Eurooppalaisen kehityksessä on pitänyt tapahtua, jotta kissa vastaisi korkeampaa näyttelyluokkaa. Kun pari kuningasluokan serttiä on jo hankittuna ja leikkaamattomien urosten merkkailu painaa päälle, omistaja on helposti sokea näkemään kissojen näyttelyttämisen hidastamisen mielekkyyttä. Eikä ensimmäisiä Eurooppalaisiaan näyttelyissä käyttävä voi ymmärtää, millainen rotutyypillinen aikuinen on, kun omat kissat ovat

Kuva 4: EC Belagian Ludwig (EUR e 22) nauttii näyttelymatkoilla hotellihuoneiden ikkunalaudoista. Omistaja/Ägare/Owner: Mikko Murtonen. Kasvattaja/Uppfödare/Breeder: Cristina Andersson. Kuva/Bild/Photo: © Mikko Murtonen.

tietenkin aina omasta mielestä niin täydellisiä ja tuomareiden arviot tukevat tätä näkemystä. Mutta tuomarit ovat puhuneet ja siihen on tyytyminen. EC on EC vaikka kermassa kierittäisi.

K(u)ohujuhlat”

Ihmettelinkin, mistä tuollaista nau-samppanjaa oikein saa…” kommentoi yksi Leolle ja Ludwigille skoolaaja. Tietystä kulmasta katsoen kuohuviinipullon kyljessä luki tosiaan kissamaisesti nau. Kyseessä oli kuitenkin juhlajuomaksi valittu espanjalainen Vilarnau cava. Vilarnau oli meille kesälomalla kohdattu uutuus, jota olimme kerran aiemmin teistanneet ja ihastuimme saman tien. Eikä parempaa nimeä kissajuhlaan olisi voinut ollakaan. Vilarnauta saa hyvin varustetuista Alkoista tiskin alta, jos osaa kysyä. Juoma kuuluu Alkon tilausvalikoimaan. Ja jos tiskin alta ei löydy, tilaavat kyllä.

Kuohuvan varaaminen sopivassa määrin oli haastava tehtävä. Toinen haaste oli oikean tarjoilulämpötilan varmistaminen, missä auttoi suuresti näyttelypaikka ja viereisessä korttelissa asuva ystävämme tilavine jääkaappeineen. Mansikkakausi oli ikävästi jo lopuillaan, mutta onnistuimme kuitenkin saamaan juhlaan maukkaita vaikkakin pienehköjä mansikoita.

Juhlaan saatiin varhaisessa vaiheessa skandaalin käryä, kun kissojemme kasvattaja Cristina kuulosti puhelimessa loukkaantuneelta johtuen siitä, ettei häntä oltu informoitu poikien mahdollisesta valmistumisesta etukäteen. Cristina sai nopeasti tiedon valmistumisista näyttelyyn osallistuneiden siskonsa ja veljiensä kautta, vaikkei itse osallistunutkaan näyttelyyn tällä kertaa. Saimme näyttelyyn terveiset niin Leon ja Ludwigin äidiltä EC Silkkiturkin Freijalta kuin myös isältä EC Sini-Diivan Bertililtä. Ja kuohuviiniä otettiin myös etäonnittelijoiden edestä.

Itse olimme valmistumisista etukäteen sen verran epävarmoja, ettemme uskaltaneet tehdä asiasta ennakkoon numeroa – kuohujuomatkin oli helppo piilottaa naapurustoon. Olimme oppineet, että CACE-sertifikaattien saaminen on tiukkaa ja kissojen arvostelu on kuninkuusluokassa oikeasti tiukkaa. Maraton on juostava maaliin saakka ennen kuin voi julistaa olevansa voittaja.

Kuva 5: EC Belagian Ludwig (EUR e 22) ja EC Belagian Leo (EUR d 22) ”metsästävät” ja paistattavat päivää keittiön ikuunalla. Omistaja/Ägare/Owner: Mikko Murtonen. Kasvattaja/Uppfödare/Breeder: Cristina Andersson. Kuva/Bild/ Photo: © Mikko Murtonen.

Kuva 6: EC Belagian Leo (EUR d 22) kaikessa uljaudessaan. Omistaja/Ägare/
Owner: Mikko Murtonen. Kasvattaja/Uppfödare/Breeder: Cristina Andersson. Kuva/Bild/Photo: © Mikko Murtonen.

Lopussa kiitos seisoo

Kostuivatko Leo ja Ludwig mitään näyttelyrumbasta ja EC-titteleistään? Aloitteleville kissaharrastajille näyttelyt tarjoavat ainutlaatuisen verkostoitumisen mahdollisuuden. Eurooppalaisten omistajat ovat helposti lähestyttävää ihmislaatua ja pian huomasi tuntevansa melkein kaikki ”sukulaiset”. Verkosto on tukenut hyvin kissaharrastuksen alkuun ja kissat ovat takuulla hyötyneet isäntiensä kissatietouden lisääntymisestä.

EC-tittelikin tuli hiukan sattumalta palkittua hyvin mieluisalla ja konkreettisella tavalla. Leolle ja Ludwigille oli tilattu mittatilaustyönä olohuoneen nurkkaan oven korkuinen kiipeilyteline. Tilaus oli jätetty jo syksyllä 2005 ja se oli ehtinyt melkein jo unohtuakin. Valmistaja otti kuitenkin juuri heinäkuisen SUROK-näyttelyn alla yhteyttä ja kertoi telineen olevan vihdoin ja viimein valmis. Vain päivää EC-titteleiden jälkeen pojilla oli seinään kiinnitettynä uusi kiipeilyteline, jonka kautta oli aiempaan sohvalta hyppäämiseen verrattuna huomattavasti helpompi pääsy himoitulle tähystyspaikalle oven päälle. Television luontodokumentteja ja kissaelämän realityä seuraava isäntäväki on hyvässä valvonnassa uuden kiipeilytelineen ylähyllyltä.

Ludwig sai lisäksi huikean bonuspalkinnon. IC Feronian Lilium Candidum eli Lilli näytti poikien EC-viikonloppuna juoksun merkkejä. Niinpä Ludwig sai Lillin kylään heti näyttelyviikonloppua seuranneena maanantaina – olikohan poika ehtinyt kunnolla edes uuden kiipeilytelineen lumosta toipua. Saas nähdä jääkö velipoika Leo viiksekkääksi vanhaksipojaksi… Niin tai näin, Leo ja Ludwig ovat valiouroksia!

Tämä artikkeli on julkaistu Suomen Eurooppalaiskissarengas ry:n hallituksen luvalla. Julkaistu aiemmin Suomen Eurooppalaiskissarengas ry:n jäsenlehdessä Serry 3/2006.