Belagian Leo ja Ludwig Tukholmassa
Teksti: Mikko Murtonen
Tukholma on tuttu matkakohde suomalaisille. Kissanäyttelymatkan tekeminen Ruotsiin ei ole kuitenkaan ihan yksinkertaista. Belagian Leon (EUR d 22) ja Ludwigin (EUR e 22) joulukuisen matkan järjestelyt aloitettiin jo ennen juhannusta. Näyttelymatkan saldona oli GIC-titteli molemmille ja kaksinkertainen TP-kunnia Leolle.
Raivotauti työllistää
Kun näyttelykärpänen alkukesästä 2005 pääsi puremaan, kävi hyvin pian selväksi, ettei pelkästään kotimaisissa näyttelyissä käyminen ole mahdollista. Tai kyllähän se on mahdollista, jos kissat eivät menestyisi sertin vertaa, mutta riittäisikö sellaisten kissojen kanssa näyttelyinnostuskaan kovin pitkään. Belagian veljesten kaksi ensimmäistä näyttelyä toivat Champion-tittelin niin lähelle, että seuraavaa International Champion –etappia varten oli aloitettava sopivan ulkomaisen näyttelyn metsästys. Kun kissojen kanssa ulkomailla matkustelu ei ollut entuudestaan tuttua, ensimmäisenä suomalaiseen mieleen nousi tietenkin perinteinen ulkomaan ensikohde Tukholma. Unelma Tukholman näyttelymatkasta kariutui kuitenkin alkuunsa, kun länsinaapurimme tiukka raivotautilinja tuli nettisurffailun myötä selväksi. Poikien ensimmäinen ulkomaanmatka suuntautuikin tämän vuoksi Saksaan (Serry 3/2005).
Pitkään raivotautista vapaana pysynyt Ruotsi vartioi lemmikkimatkailijoiden suhteen rajojaan tiukasti. Pelkkä raivotautirokotteen ottaminen ei salli kissoille maahan pääsyä, vaan rokotteen teho on oltava osoitettu kissakohtaisesti. Rokotteen teho voidaan arvioida määrittämällä rokkoainetta vastaan muodostuneen vasta-ainemäärän taso kissan verestä. Vasta-aineet voidaan määrittää aikaisintaan neljän kuukauden kuluttua rokotuspäivämäärästä. Lisäksi testituloksen pari viikkoa vievä valmistuminen tuo oman viiveensä. Lisäkustannuksia kahden kissan vasta-ainemäärityksistä kertyi lähes 250 €. Leo ja Ludwig rokotettiin viikko ennen juhannusta, mikä tarkoitti siis sitä, ettei Ruotsiin matkustamista voinut ajatella ennen marras-joulukuuta. Koska pojat olivat päässeet hyvään näyttelyvauhtiin, ehdittiin ennen Tukholman matkaa käydä löperömpien raivotautisäännösten maissa, Saksan lisäksi Virossa.
Tukholma on tuttu matkakohde suomalaisille. Kissanäyttelymatkan tekeminen Ruotsiin ei ole kuitenkaan ihan yksinkertaista. Belagian Leon (EUR d 22) ja Ludwigin (EUR e 22) joulukuisen matkan järjestelyt aloitettiin jo ennen juhannusta. Näyttelymatkan saldona oli GIC-titteli molemmille ja kaksinkertainen TP-kunnia Leolle.
Raivotauti työllistää
Kun näyttelykärpänen alkukesästä 2005 pääsi puremaan, kävi hyvin pian selväksi, ettei pelkästään kotimaisissa näyttelyissä käyminen ole mahdollista. Tai kyllähän se on mahdollista, jos kissat eivät menestyisi sertin vertaa, mutta riittäisikö sellaisten kissojen kanssa näyttelyinnostuskaan kovin pitkään. Belagian veljesten kaksi ensimmäistä näyttelyä toivat Champion-tittelin niin lähelle, että seuraavaa International Champion –etappia varten oli aloitettava sopivan ulkomaisen näyttelyn metsästys. Kun kissojen kanssa ulkomailla matkustelu ei ollut entuudestaan tuttua, ensimmäisenä suomalaiseen mieleen nousi tietenkin perinteinen ulkomaan ensikohde Tukholma. Unelma Tukholman näyttelymatkasta kariutui kuitenkin alkuunsa, kun länsinaapurimme tiukka raivotautilinja tuli nettisurffailun myötä selväksi. Poikien ensimmäinen ulkomaanmatka suuntautuikin tämän vuoksi Saksaan (Serry 3/2005).
Pitkään raivotautista vapaana pysynyt Ruotsi vartioi lemmikkimatkailijoiden suhteen rajojaan tiukasti. Pelkkä raivotautirokotteen ottaminen ei salli kissoille maahan pääsyä, vaan rokotteen teho on oltava osoitettu kissakohtaisesti. Rokotteen teho voidaan arvioida määrittämällä rokkoainetta vastaan muodostuneen vasta-ainemäärän taso kissan verestä. Vasta-aineet voidaan määrittää aikaisintaan neljän kuukauden kuluttua rokotuspäivämäärästä. Lisäksi testituloksen pari viikkoa vievä valmistuminen tuo oman viiveensä. Lisäkustannuksia kahden kissan vasta-ainemäärityksistä kertyi lähes 250 €. Leo ja Ludwig rokotettiin viikko ennen juhannusta, mikä tarkoitti siis sitä, ettei Ruotsiin matkustamista voinut ajatella ennen marras-joulukuuta. Koska pojat olivat päässeet hyvään näyttelyvauhtiin, ehdittiin ennen Tukholman matkaa käydä löperömpien raivotautisäännösten maissa, Saksan lisäksi Virossa.
Matkajärjestelyt
Tukholman matkan valmistelu aloitettiin kaikin puolin jo kesällä. Alkukesän matkan yhteydessä tuli sellainen vaikutelma, ettei oikein mikään tukholmalaishotelli ollut innokas majoittamaan kissoja. Toinen matka loppukesästä antoi kuitenkin toivoa, kun Södermalmilla sijaitseva pensionaatti vakuutti toivottavansa kissat lämpimästi tervetulleiksi. Jo poikien hakumatka Valkealasta Helsinkiin oli opettanut sen, ettei kissoilla ole itsestään selvästi lupaa matkustaa junassa. Niinpä sekä Ruotsin rautateiltä että Arlandan lentokentän ja Tukholman väliä liikennöivältä Arlanda Expressiltä tiedusteltiin kissojen kuljettamisesta. Lentokenttäjunassa lemmikkien kanssa kuljetaan junan jommankumman pään erikseen merkityssä vaunussa ilman eri maksua. Paikallisjuniin eläimet olivat myös tervetulleita.
Loppukesästä Finnair joutui henkilökohtaisen boikottini kohteeksi, kun kehtasivat hinnoitella kissat ylipainomaksun sijasta lähes kolme kertaa kalliimmin erikoismatkatavaraksi. Tukholman lennot varattiin SAS:lta. Ainoa mutka lentojen varaamisessa oli se, ettei SAS:lla ole myyntikonttoria Suomessa. Netistä voi varata edullisia lentoja kunhan maksaa laskun saman tien, mutta kissapaikan varaaminen ei sieltä onnistu. Halvan lennon perumisen yhteydessä ei rahojaan saa takaisin, joten riskaabeliksihan homma helposti käy. Onneksi lentokentällä tuli toisen matkan yhteydessä mieleen, että kentällähän on SAS-palvelupiste ja siellähän matkanvaraus sitten onnistuikin. Kissapaikkojen varmistumisessa meni pari päivää.
Matkalle tarvittiin tällä kertaa perheen ulkopuolinen kissankantaja. Lennoillahan on oltava kumpaakin matkustamossa matkustavaa kissaa kohden oma kantajaseuralainen. Matkaehdotukset esitettiin valituille luottoystäville. Erilaisesta Tukholman matkasta innostui pianistiystävämme, joka omaksui viipymättä kissankantajana lyhennetittelin KK. Häneltä edellytettiin vapaata kantokättä ja pidättäytyvää politiikkaa henkilökohtaisten matkatavaroiden suhteen.
Punaista linjaaRuotsin debyyttinäyttelyksi oli valittu Skogkattklubben Birkan näyttely 3.-4.12.2005. Lensimme Tukholmaan jo perjantai-iltana. SAS oli sähköpostitse todennut, että matkalle lähtiessä ensin maksetaan lipputoimistossa kissamaksu ja sitten mennään lähtöselvitykseen. Ohjeen mukaan toimittiin, mutta heti kättelyssä virkailija totesi, että ensin olisi pitänyt mennä lähtöselvitykseen ja tulla vasta sitten lipputoimistoon kissamaksuja maksamaan kuten Finnairilla tehdyn Saksan näyttelymatkan yhteydessä tehtiin – virkailija kehoitti valittamaan väärästä sähköpostiohjeesta. Kissamaksu 40 € kissalta saatiin kuitenkin maksetuksi sähköpostiohjeen mukaisessa järjestyksessä, kun virkailija halusi onneksi toimia joustavasti.
Tukholmaan saapuminen jännitti. Ruotsin rajavartiolaitoksen ja ministeriön sivut olivat antaneet niin ankaran kuvan kissojen maahan tuomisen ehdoista, että ongelmiin joutuminen tuntui lähes varmalta. Tullin punaisen linjan palvelutiskillä ei näkynyt ketään. Kissat nostettiin pöydälle ja kilautettiin kelloa. Parin minuutin kuluttua ystävällinen naisvirkailija ilmestyi tiskille. Paperit tarkistettiin, hiukan tuli vaikutelma, että tiesikö virkailija, mitä merkintöjä kissapassista piti edes tarkastaa. Passien ja kissojen sirunumerot verrattiin, tosin toinen kissoista olisi jäänyt tarkastamatta ellen nimenomaisesti olisi pyytänyt häntä katsottavaksi.
Sitten Arlanda Expressillä 20 minuutissa T-Centraleniin ja sieltä edelleen metrolla pari pysäkkiä Mariatorgetille Södermalmin kaupunginosaan. Kissat hyväksyivät nopeasti pensionaatin pienen, mutta viihtyisän huoneen, olihan siellä erinomainen piiloutumismahdollisuus sängyn alla ja lämmin patteri. Kävin KK:n kanssa syömässä kodikkaassa kellariravintolassa, josta tarjoilijan suosiollisella avustuksella salakuljetettiin alkupalasta muutama tuore katkarapu herkkupaloiksi kiltisti matkustaneille kissapojille. KK:lle oli varattu kissavapaa rauha omassa huoneessa, mitä hän tuntui arvostavan erityisesti siinä vaiheessa, kun kahden leikkaamattoman kollin ominaistuoksu oli vallannut toisen huoneen.
Rokotustarkastaja
iskeeSödermalmilla sijaitsevalta Tukholman eteläiseltä rautatieasemalta oli suora noin 25 minuutin junamatka Järfällaan, josta matkustettiin vielä 5 minuuttia bussilla näyttelypaikalle Viksjö-hallille. Sunnuntaina jouduttiin bussin sijasta ottamaan taksi, jonka löytyminen oli haaste sinällään. Hallin ympäristö oli kauniisti pikkujoulutunnelmaan sopien ulkotulilla valaistu.
Eläinlääkärijonotuksen aikana tapasimme rokotustarkastajan (vaccinationskontrollör), joka syynäsi kissapassit tullikokemukseen verrattuna selkeästi määrätietoisemmin ja tietäen, mitä halusi tarkastaa. Näyttelyluettelot eivät kuuluneet näyttelymaksuun, vaan ne sai ostaa eläinlääkärille jonottamisen toisena ohjelmanumerona. Molemmille päiville oli oma kataloginsa. Kun eläinlääkärillä ei ollut poikkipuolista sanaa sanottavana, päästiin lopulta maksamaan näyttelymaksut ja sisustamaan näyttelyhäkit. Näyttelyhäkit oli pystytetty pahvilaatikkotyyppisten pöytien päälle, mikä vaikutti erinomaiselta luontoystävälliseltä ratkaisulta. Laatikkotukien välissä oli sopivasti tilaa tavaroille, vaikkei niin paljoa kuin mihin kotimaisissa näyttelyissä on tottunut.
Näyttelyyn osallistui molempina päivinä lähes 500 kissaa. Tunnelma oli kuitenkin selvästi suomalaisnäyttelyitä rauhallisempi, koska kissat olivat kahdessa eri hallissa, mikä pienensi vaikutelmaa merkittävästi ja teki halleihin rauhallisen tunnelman. Kyseessä oli metsäkissayhdistyksen näyttely, joten toinen halli oli pyhitetty pelkästään norjalaisia metsäkissoja ja samaan kategoriaan kuuluvia rotuja varten ja molempina päivinä järjestettiin metsäkissojen erikoisnäyttely. Toisessa hallissa olivat sitten ”vähemmistörodut”. Tuomaripöydät olivat erikseen kummassakin hallissa ja tuomarit siirtyivät tarvittaessa kategorian mukaiselle arvostelualueelle. Kaikkien kategorioiden paneelit järjestettiin tietenkin järjestäjän näkökulmasta ”arvokkaammalla” eli metsäkissojen arvostelualueella.
Tukholman matkan valmistelu aloitettiin kaikin puolin jo kesällä. Alkukesän matkan yhteydessä tuli sellainen vaikutelma, ettei oikein mikään tukholmalaishotelli ollut innokas majoittamaan kissoja. Toinen matka loppukesästä antoi kuitenkin toivoa, kun Södermalmilla sijaitseva pensionaatti vakuutti toivottavansa kissat lämpimästi tervetulleiksi. Jo poikien hakumatka Valkealasta Helsinkiin oli opettanut sen, ettei kissoilla ole itsestään selvästi lupaa matkustaa junassa. Niinpä sekä Ruotsin rautateiltä että Arlandan lentokentän ja Tukholman väliä liikennöivältä Arlanda Expressiltä tiedusteltiin kissojen kuljettamisesta. Lentokenttäjunassa lemmikkien kanssa kuljetaan junan jommankumman pään erikseen merkityssä vaunussa ilman eri maksua. Paikallisjuniin eläimet olivat myös tervetulleita.
Loppukesästä Finnair joutui henkilökohtaisen boikottini kohteeksi, kun kehtasivat hinnoitella kissat ylipainomaksun sijasta lähes kolme kertaa kalliimmin erikoismatkatavaraksi. Tukholman lennot varattiin SAS:lta. Ainoa mutka lentojen varaamisessa oli se, ettei SAS:lla ole myyntikonttoria Suomessa. Netistä voi varata edullisia lentoja kunhan maksaa laskun saman tien, mutta kissapaikan varaaminen ei sieltä onnistu. Halvan lennon perumisen yhteydessä ei rahojaan saa takaisin, joten riskaabeliksihan homma helposti käy. Onneksi lentokentällä tuli toisen matkan yhteydessä mieleen, että kentällähän on SAS-palvelupiste ja siellähän matkanvaraus sitten onnistuikin. Kissapaikkojen varmistumisessa meni pari päivää.
Matkalle tarvittiin tällä kertaa perheen ulkopuolinen kissankantaja. Lennoillahan on oltava kumpaakin matkustamossa matkustavaa kissaa kohden oma kantajaseuralainen. Matkaehdotukset esitettiin valituille luottoystäville. Erilaisesta Tukholman matkasta innostui pianistiystävämme, joka omaksui viipymättä kissankantajana lyhennetittelin KK. Häneltä edellytettiin vapaata kantokättä ja pidättäytyvää politiikkaa henkilökohtaisten matkatavaroiden suhteen.
Punaista linjaaRuotsin debyyttinäyttelyksi oli valittu Skogkattklubben Birkan näyttely 3.-4.12.2005. Lensimme Tukholmaan jo perjantai-iltana. SAS oli sähköpostitse todennut, että matkalle lähtiessä ensin maksetaan lipputoimistossa kissamaksu ja sitten mennään lähtöselvitykseen. Ohjeen mukaan toimittiin, mutta heti kättelyssä virkailija totesi, että ensin olisi pitänyt mennä lähtöselvitykseen ja tulla vasta sitten lipputoimistoon kissamaksuja maksamaan kuten Finnairilla tehdyn Saksan näyttelymatkan yhteydessä tehtiin – virkailija kehoitti valittamaan väärästä sähköpostiohjeesta. Kissamaksu 40 € kissalta saatiin kuitenkin maksetuksi sähköpostiohjeen mukaisessa järjestyksessä, kun virkailija halusi onneksi toimia joustavasti.
Tukholmaan saapuminen jännitti. Ruotsin rajavartiolaitoksen ja ministeriön sivut olivat antaneet niin ankaran kuvan kissojen maahan tuomisen ehdoista, että ongelmiin joutuminen tuntui lähes varmalta. Tullin punaisen linjan palvelutiskillä ei näkynyt ketään. Kissat nostettiin pöydälle ja kilautettiin kelloa. Parin minuutin kuluttua ystävällinen naisvirkailija ilmestyi tiskille. Paperit tarkistettiin, hiukan tuli vaikutelma, että tiesikö virkailija, mitä merkintöjä kissapassista piti edes tarkastaa. Passien ja kissojen sirunumerot verrattiin, tosin toinen kissoista olisi jäänyt tarkastamatta ellen nimenomaisesti olisi pyytänyt häntä katsottavaksi.
Sitten Arlanda Expressillä 20 minuutissa T-Centraleniin ja sieltä edelleen metrolla pari pysäkkiä Mariatorgetille Södermalmin kaupunginosaan. Kissat hyväksyivät nopeasti pensionaatin pienen, mutta viihtyisän huoneen, olihan siellä erinomainen piiloutumismahdollisuus sängyn alla ja lämmin patteri. Kävin KK:n kanssa syömässä kodikkaassa kellariravintolassa, josta tarjoilijan suosiollisella avustuksella salakuljetettiin alkupalasta muutama tuore katkarapu herkkupaloiksi kiltisti matkustaneille kissapojille. KK:lle oli varattu kissavapaa rauha omassa huoneessa, mitä hän tuntui arvostavan erityisesti siinä vaiheessa, kun kahden leikkaamattoman kollin ominaistuoksu oli vallannut toisen huoneen.
Rokotustarkastaja
iskeeSödermalmilla sijaitsevalta Tukholman eteläiseltä rautatieasemalta oli suora noin 25 minuutin junamatka Järfällaan, josta matkustettiin vielä 5 minuuttia bussilla näyttelypaikalle Viksjö-hallille. Sunnuntaina jouduttiin bussin sijasta ottamaan taksi, jonka löytyminen oli haaste sinällään. Hallin ympäristö oli kauniisti pikkujoulutunnelmaan sopien ulkotulilla valaistu.
Eläinlääkärijonotuksen aikana tapasimme rokotustarkastajan (vaccinationskontrollör), joka syynäsi kissapassit tullikokemukseen verrattuna selkeästi määrätietoisemmin ja tietäen, mitä halusi tarkastaa. Näyttelyluettelot eivät kuuluneet näyttelymaksuun, vaan ne sai ostaa eläinlääkärille jonottamisen toisena ohjelmanumerona. Molemmille päiville oli oma kataloginsa. Kun eläinlääkärillä ei ollut poikkipuolista sanaa sanottavana, päästiin lopulta maksamaan näyttelymaksut ja sisustamaan näyttelyhäkit. Näyttelyhäkit oli pystytetty pahvilaatikkotyyppisten pöytien päälle, mikä vaikutti erinomaiselta luontoystävälliseltä ratkaisulta. Laatikkotukien välissä oli sopivasti tilaa tavaroille, vaikkei niin paljoa kuin mihin kotimaisissa näyttelyissä on tottunut.
Näyttelyyn osallistui molempina päivinä lähes 500 kissaa. Tunnelma oli kuitenkin selvästi suomalaisnäyttelyitä rauhallisempi, koska kissat olivat kahdessa eri hallissa, mikä pienensi vaikutelmaa merkittävästi ja teki halleihin rauhallisen tunnelman. Kyseessä oli metsäkissayhdistyksen näyttely, joten toinen halli oli pyhitetty pelkästään norjalaisia metsäkissoja ja samaan kategoriaan kuuluvia rotuja varten ja molempina päivinä järjestettiin metsäkissojen erikoisnäyttely. Toisessa hallissa olivat sitten ”vähemmistörodut”. Tuomaripöydät olivat erikseen kummassakin hallissa ja tuomarit siirtyivät tarvittaessa kategorian mukaiselle arvostelualueelle. Kaikkien kategorioiden paneelit järjestettiin tietenkin järjestäjän näkökulmasta ”arvokkaammalla” eli metsäkissojen arvostelualueella.
|
Onko EX1-arvostelu pettymys? Lauantain 3.12.05 eurooppalaistuomari oli perusteellisen tarkka Eiwor Andersson. Andersson totesi Leon olevan mittasuhteiltaan loistava keskikokoinen rotunsa perustyyppi. Turkki tuntui tuomarin käteen erinomaiselta, vaikka alusturkkia olisi voinut olla runsaammin. Leon punatabbyturkin väri, kuviot ja kontrastit ovat saaneet aina huomiota osakseen eikä Anderssonin arvioi poikennut linjasta. Cremetabby Ludwig sai Anderssonilta erinomaiset arviot ja alusturkkiakin oli oikealla tavalla maininnaksi asti. Mutta sitten tuomari joutui vaativan paikan eteen. Silmälaseja siirrettiin vuoroin silmille ja nenänvarrelle, kun Andersson mietti kaulan värin laatua – oliko kaula cremeä vai vaaleampaa. Tuomari manasi sitä, ettei vieläkään ollut hankkinut sinivalolamppua, josta tässä tilanteessa olisi ollut ratkaiseva apu. Asia ratkesi siten, että tuomari kaappasi kissan kainaloonsa ja yleisön hämmästykseksi vei kissan hallista luonnonvaloon kirpeään pakkassäähän. Lopputulos vaikutti tuomarillekin raskaalta. Hänen mielestään Ludwigin kaula oli väärää sävyä eikä CAGCIB-sertifikaatti tullut näin ollen kyseeseen; oli tyytyminen Excellent 1 arvosteluun. Andersson pahoitteli kovasti muuten niin hienon eurooppalaiskissan kohtaloa ja totesi ratkaisullaan antavansa Ludwigille mahdollisuuden seuraavana päivänä toisen tuomarin silmissä. Onneksi olimme varautuneet toiseen näyttelypäivään. |
Kuva 1: Belagian Ludwig (EUR e 22) valmistui Grand International Championiksi 4.12.2005 Kai Ruonalan CAGCIB-sertillä. Belagian Ludwig (EUR e 22) became Grand International Champion on 4.12.2005 with the CAGCIB certificate granted by Kai Ruonala. Omistaja/Ägare/Owner: Mikko Murtonen. Kasvattaja/Uppfödare/Breeder: Cristina Andersson. Kuva/Bild/Photo: © Hannu Lahtela.
|
Lohdustusta ensimmäisen ruotsalaisen näyttelypäivän tunnelmaan toi Leon valmistuminen Grand International Championiksi ja eteneminen tuomarin parhaana paneliin. Kategorian kastroimattomissa uroksissa paras oli ruskeatäplikäs britti, joka hävisi kategoriavoiton saman rodun siniselle naaraalle. Juhlistimme KK:n kanssa Leon valmistumista illallisen yhteydessä nautitulla O. P. Andersson akvaviittipaukuilla.
Suomi-Ruotsi maaottelu
Toisena näyttelypäivänä 4.12.05 Leon ja Ludwigin uralle osui ensimmäistä kertaa Kai Ruonala. Tuomaria olisi ollut helppo tervehtiä suomeksi, mutta koska sääntöjenkin mukaan tuomarin kanssa keskustelu on rajoitettu tuomarin tekemiin kysymyksiin vastaamiseen, annoin Ruonalan johdatella tilannetta ja koska hän keskusteli ruotsiksi, vastasin myös ruotsiksi. Tuomarin parasta kastroimatonta urosta valittaessa tarvittiin KK:n apua, sillä sekä Leo että Ludwig olivat valinnassa mukana. Heidän kanssaan kilpaili eurooppalainen ruskeatabby (n 22) GIC S*Tibkats Floyd. Ludwig tippui valinnasta ensimmäisenä, mutta Leon ja Floydin välinen harkinta vaati pitkää miettimistä. Oli ilahduttavaa kuulla Ruonalan pohdintaa kilpailijoiden vahvuuksien eroista. Valintansa Ruonala perusteli loppujen lopuksi sillä, että eurooppalaisrotu on alkuperäinen luonnonrotu ja Pohjolan haastavissa luonnonolosuhteissa pärjätäkseen kissalta vaaditaan vankkaa ja lihaksikasta rakennetta. Tästä näkökulmasta valinta kahden erinomaisen kissan välillä päätyi Leoon. En tiedä, tiesikö Ruonala missään vaiheessa arvostelleensa suomalaisia eurooppalaisia, mutta olin todella tyytyväinen siihen, että hoidin tuomarin kanssa asioinnin pidättyväisesti ja koko ajan ruotsiksi ottaen huomioon Suomi-Ruotsi maaotteluasetelman tuomarin parhaan valinnassa. Haluan uskoa, ettei kissan omistajan kansalaisuudella ollut valinnassa osaa eikä arpaa.
Toinen näyttelypäivä teki sitten myös Ludwigista Grand International Championin. Leo hankki ensimmäisen CACE-sertifikaattinsa ja vieläpä ulkomaisen sellaisen. Paneli oli myös sunnuntaina brittien juhlaa. Lauantainen narttu päihitti tällä kertaa samanvärisen rotunsa uroksen.
Suomi-Ruotsi maaottelu
Toisena näyttelypäivänä 4.12.05 Leon ja Ludwigin uralle osui ensimmäistä kertaa Kai Ruonala. Tuomaria olisi ollut helppo tervehtiä suomeksi, mutta koska sääntöjenkin mukaan tuomarin kanssa keskustelu on rajoitettu tuomarin tekemiin kysymyksiin vastaamiseen, annoin Ruonalan johdatella tilannetta ja koska hän keskusteli ruotsiksi, vastasin myös ruotsiksi. Tuomarin parasta kastroimatonta urosta valittaessa tarvittiin KK:n apua, sillä sekä Leo että Ludwig olivat valinnassa mukana. Heidän kanssaan kilpaili eurooppalainen ruskeatabby (n 22) GIC S*Tibkats Floyd. Ludwig tippui valinnasta ensimmäisenä, mutta Leon ja Floydin välinen harkinta vaati pitkää miettimistä. Oli ilahduttavaa kuulla Ruonalan pohdintaa kilpailijoiden vahvuuksien eroista. Valintansa Ruonala perusteli loppujen lopuksi sillä, että eurooppalaisrotu on alkuperäinen luonnonrotu ja Pohjolan haastavissa luonnonolosuhteissa pärjätäkseen kissalta vaaditaan vankkaa ja lihaksikasta rakennetta. Tästä näkökulmasta valinta kahden erinomaisen kissan välillä päätyi Leoon. En tiedä, tiesikö Ruonala missään vaiheessa arvostelleensa suomalaisia eurooppalaisia, mutta olin todella tyytyväinen siihen, että hoidin tuomarin kanssa asioinnin pidättyväisesti ja koko ajan ruotsiksi ottaen huomioon Suomi-Ruotsi maaotteluasetelman tuomarin parhaan valinnassa. Haluan uskoa, ettei kissan omistajan kansalaisuudella ollut valinnassa osaa eikä arpaa.
Toinen näyttelypäivä teki sitten myös Ludwigista Grand International Championin. Leo hankki ensimmäisen CACE-sertifikaattinsa ja vieläpä ulkomaisen sellaisen. Paneli oli myös sunnuntaina brittien juhlaa. Lauantainen narttu päihitti tällä kertaa samanvärisen rotunsa uroksen.
Kuva 2: GIC Belagian Ludwig (EUR e 22) rohkeni toisena näyttelypäivänä iglun takaa piilosta igluun rentoutumaan. GIC Belagian Ludwig (EUR e 22) was brave enough the second day of the show to come out from hiding behind the igloo and relax.
Omistaja/Ägare/Owner: Mikko Murtonen. Kasvattaja/Uppfödare/Breeder: Cristina Andersson. Kuva/Bild/Photo: © Mikko Murtonen. |
Kissabyrokratiaa
Sekä Leolla että Ludwigilla oli mahdollisuus valmistua jo ensimmäisenä näyttelypäivänä GIC:ksi. Ulkomaiseen näyttelyyn ilmoittautuessa ei aiempia sertifikaatteja kuitenkaan ilmoiteta, minkä vuoksi näyttelyyn oli otettava todistusaineistoksi mukaan kilpailuluokkaan liittyvät sertifikaatit, kun luokan muuttuminen oli näyttelyssä mahdollista. Kahden kissan sertifikaattipinot olivat sekaantuneet yhden sertifikaatin osalta, mikä hermostutti sihteeristön virkailijan siinä määrin, että minut passitettiin jonon perälle järjestelemään sertifikaatit asianmukaiseen järjestykseen. Asia saatiin lopulta kuitenkin hoitumaan. Leo oli molempina näyttelypäivinä tuomarin paras. Olin lukenut jostain kissalehdestä opettavaisen artikkelin siitä, kuinka tärkeää on muistaa etenkin ulkomaisissa näyttelyissä pyytää näyttelyn sihteeristöltä merkintä arvosteluseteliin tai –diplomiin mm. tuomarin paras saavutuksista. Tämä mielessäni halusin Leon papereihin TP-saavutusmerkinnän. Sihteeristössä minua ei pyyntöineni ymmärretty alkuun ollenkaan. Lopulta paikalle pyydettiin ”ylimmäisenä” osaajana mahdolliselta titteliltään ehkä näyttelysihteeri, joka totesi, ettei TP-merkintöjä Ruotsissa anneta sillä eihän se sinällään ole vielä mikään saavutus ja jos välttämättä haluan kissan seteliin jonkun merkinnnän, voin sen aivan hyvin tehdä omin käsin. Tähän oli tyytyminen. |
Bjuder ni på möss?
Näyttelyn päätyttyä tuli pieni kiire lentokentälle, mutta onneksi bussi-juna-Arlanda Express yhteydet menivät saumattomasti yksiin. Paluumatkan kissalisämaksu oli menomatkaa edullisempi 300 Ruotsin kruunua eli noin 33 €. Samalle paluulennolle näytti jonottavan myös tuomari Ruonala. KK kysyi check-in tiskillä lennon tarjoiluista, tarjoillaanko lennolla hiiriä – eikä hänen ilmeensä värähtänytkään. Kysymys nauratti lentokenttävirkailijan lisäksi myös tiskille seuraavina jonottaneita jouluostoksilta palaavia suomalaislaulajattaria Anna-Liisa Jakobsonia ja Pirkko Törnqvistiä.
Kotiin paluu oli Leolle ja Ludwigille jälleen juhlaa. Innostus tuntui tavanomaiseen tapaan kantokassien hytkymisenä jo kotirapun hississä. Kodin tutulla ruokapaikalla iltapala maistui odotetusti aivan toiseen malliin kuin häkkiruokailu näyttelyssä.
Näyttelyn päätyttyä tuli pieni kiire lentokentälle, mutta onneksi bussi-juna-Arlanda Express yhteydet menivät saumattomasti yksiin. Paluumatkan kissalisämaksu oli menomatkaa edullisempi 300 Ruotsin kruunua eli noin 33 €. Samalle paluulennolle näytti jonottavan myös tuomari Ruonala. KK kysyi check-in tiskillä lennon tarjoiluista, tarjoillaanko lennolla hiiriä – eikä hänen ilmeensä värähtänytkään. Kysymys nauratti lentokenttävirkailijan lisäksi myös tiskille seuraavina jonottaneita jouluostoksilta palaavia suomalaislaulajattaria Anna-Liisa Jakobsonia ja Pirkko Törnqvistiä.
Kotiin paluu oli Leolle ja Ludwigille jälleen juhlaa. Innostus tuntui tavanomaiseen tapaan kantokassien hytkymisenä jo kotirapun hississä. Kodin tutulla ruokapaikalla iltapala maistui odotetusti aivan toiseen malliin kuin häkkiruokailu näyttelyssä.
|
Debriefing Ludwigin ensimmäisen näyttelypäivän EX1-kohtalo sai mietteliääksi. Kysyin suoraan tuomari Anderssonilta, pitäisikö pentuhaaveet Ludwigin suhteen jättää kokonaan. Andersson näki mahdollisuutena siitoskokeilun, mikä omasta mielestä ei tuntunut eettisesti hyvältä ratkaisulta, jos kissassa oikeasti olisi ongelma. Ludwig pääsi helmikuussa Keski-Suomen Rotukissayhdistyksen näyttelyn yhteydessä useampien pitkänlinjan eurooppalaiskasvattajien tarkastettavaksi eivätkä he löytäneet kissasta siitosta ajatellen väriongelmaa. Kaulan turkki syynättiin todella perusteellisesti juuria myöten. Myös Ludwig on nyt avannut CACE-sertifikaattitilinsä. Kotimaahan palattuamme otin yhteyttä SUROK:n sihteeriin Pia Nymaniin, jolle ruotsalainen käytäntö olla antamatta TP-merkintöjä vaikutti tutulta ja hän kehoitti vastaavissa tilanteissa printtaamaan netistä näyttelyn tuloslistan Nominerad-merkintöineen arvostelusetelin liitteeksi. Olisipa näistä poikkeavista menettelyistä esimerkiksi Kissaliiton kotisivuilla ohjeistusta, ettei kenenkään tarvitsisi turhaan ahdistua ulkomaisten näyttelyiden poikkeavista käytännöistä. |
Kuva 3: Suomen Eurooppalaiskissarengas ry:n pentuvälittäjä Mikko Murtosen kolli GIC Belagian Leo (EUR d 22) Eiwor Anderssonin arvioitavana. Kitten intermediary Mikko Murtonen's male GIC Belagian Leo (EUR d 22) being judged by Eiwor Andersson.
Omistaja/Ägare/Owner: Mikko Murtonen. Kasvattaja/Uppfödare/Owner: Cristina Andersson. Kuva/Bild/Photo: © Hannu Lahtela. |
Skogkattklubben Birkan näyttelyjärjestelyt olivat yleisesti ottaen toimivat. Silmiin pistävää oli runsas lapsityövoiman käyttö mm. ruusukepöydässä ja kahviossa. Eurooppalaiskissojen vähälukuisuutta näyttelyssä oli vaikea ymmärtää; odotukseni olivat paljon korkeammalla. Kesällä toteutuneella Saksan näyttelymatkalla saatiin selkeästi ystävällisempi vastaanotto ulkomaisina vieraina kuin tällä Ruotsin debytointimatkalla. Ehkä tasa-arvoisuus on ruotsalaisille niin merkittävä arvo, ettei ulkomaalaisvieraille pidäkään jäädä kotiinviemisiksi vieraanvaraisen vastaanoton tunnelmaa.
Erityisen lämmin kiitos KK:lle pyyteettömästä kissankantoavusta. KK:n hyräilemät otteet Rossinin kissaduetosta rauhoittivat Ludwiginkin näyttelyigluunsa sen takana piilottelun sijasta. Kissankantaja kannatti valita huolella, sillä KK:n älykkäällä huumorilla oli suuri merkitys näyttelymatkan haasteissa.
Tämä artikkeli on julkaistu Suomen Eurooppalaiskissarengas ry:n hallituksen luvalla. Julkaistu aiemmin Suomen Eurooppalaiskissarengas ry:n jäsenlehdessä Serry 1/2006.
Erityisen lämmin kiitos KK:lle pyyteettömästä kissankantoavusta. KK:n hyräilemät otteet Rossinin kissaduetosta rauhoittivat Ludwiginkin näyttelyigluunsa sen takana piilottelun sijasta. Kissankantaja kannatti valita huolella, sillä KK:n älykkäällä huumorilla oli suuri merkitys näyttelymatkan haasteissa.
Tämä artikkeli on julkaistu Suomen Eurooppalaiskissarengas ry:n hallituksen luvalla. Julkaistu aiemmin Suomen Eurooppalaiskissarengas ry:n jäsenlehdessä Serry 1/2006.